Ymmärrä paremmin masennusta

Leena Särkelä

Masennuksen tunne voi olla viesti itsellemme, että jokin elämässämme ei ole tasapainossa, vaan vaatii korjausliikkeitä esimerkiksi ihmissuhteissa, palautumisessa tai työn organisoinnissa. Tässä artikkelissa psykoterapeuttina autan sinua ymmärtämään, mistä masennuksessa voi pohjimmiltaan olla kyse.

Mitä masennus on?

Syvennytään ensin hetkeksi tarkastelemaan sitä, mitä masennus oikeastaan tarkoittaa. Koemme usein lyhyitä hetkiä, jolloin olemme alakuloisia tai tunnemme olomme masentuneeksi. Tällaiset tunteet voivat olla luonnollisia reaktioita elämän haasteisiin ja pettymyksiin. Huolimatta niiden ajoittaisesta voimakkaastakin kivuliaisuudesta, näillä tunteilla on myös tärkeä tehtävä. Ne auttavat pysähtymään ja tekemään psyykkistä työtä, joka lopulta auttaa meitä selviämään ja menemään elämässämme eteenpäin.

Pitkittynyt masentunut mieliala voi liittyä masennustilaan tai muihin mielenterveyden häiriöihin. Diagnosoitu masennustila on varsin yleinen ja sen kohtaakin elämänsä aikana joka viides sekä meillä Suomessa että muualla länsimaissa. Diagnosoitu masennustila, jota kutsutaan myös depressioksi, on sairaus, johon masentuneen mielialan lisäksi liittyy mielihyvän menettämistä tai poikkeuksellista väsymystä. Näiden ydinoireiden lisäksi saatat kohdata myös muita oireita, kuten kohtuuttomia itsesyytöksiä, itsetuhoisia ajatuksia, keskittymisen vaikeuksia, unihäiriöitä, hidastumista tai kiihtymistä ja ruokahalun muutoksia. Masennustila voi olla lievä, keskivaikea tai vakava. Mitä useampia edellä kuvattuja oireita koet, sitä vakavampi tila tyypillisesti on.

Mistä masennus syntyy?

Jos masennuksesta kärsivän ihmisen oirekuva on yksilöllinen, vielä enemmän sitä ovat masennuksen syyt. Laajasti hyväksytty haavoittuvuus-stressi -malli kuvaa sitä, kuinka ihmiset ovat syntyneet geneettisesti erilaisin kortein masennusalttiuden suhteen. Yhtä lailla suuri merkitys on myös vuorovaikutussuhteilla ja elämäntapahtumilla: sekä suojaavassa että altistavassa mielessä. 

“Suojaavaa varhaista vuorovaikutusta on sellainen, jossa lapsi kokee itsensä rakastetuksi ja hyväksytyksi.”

Suojaavaa varhaista vuorovaikutusta on sellainen, jossa lapsi kokee itsensä rakastetuksi ja hyväksytyksi. Suojaavia tekijöitä ovat myös aikuisen apu itsen ymmärtämiseen, tunteiden tunnistamiseen ja niiden kanssa rauhoittumiseen. Tällöin lapsi oppii katsomaan itseään ja muita luottavaisesti ja säätelemään mielialojaan. Toistuvasti huonommuutta ja syyllisyyttä kokeva ja yksin tunteidensa kanssa jäänyt lapsi on alttiimpi kokemaan näin myös myöhemmin. Samoin kaverisuhteet voivat olla hyvin haavoittavia kiusaamisen tai syrjimisen muodossa.

“Haastavat ja traumaattiset elämänkokemukset, kuten kiusaaminen tai äkilliset menetykset ovat toistuvasti tutkimuksissa yhdistetty masennusalttiuteen. “

Haastavat ja traumaattiset elämänkokemukset, kuten juuri kiusaaminen tai äkilliset menetykset ovat toistuvasti tutkimuksissa yhdistetty masennusalttiuteen. Usein masennustilan alkamisella on myös jokin laukaiseva tekijä, ”stressori”. Se voi olla esimerkiksi ero, työpaikan menetys, muutto uudelle paikkakunnalle tai läheisen vakava sairastuminen, mikä laittaa psyykkiset voimavarat lujille.

Millä tavoin terapia voi auttaa sinua masennuksen kanssa?

1. Selvitetään, mistä juuri sinun masennuksessasi on kyse

Psykoterapiassa tai lyhytterapiassa hoidetaan ihmistä kokonaisuutena, ei diagnoosina. Ensimmäinen yhteinen tehtävä on selvittää, miten masennus ja muut psyykkiset vaikeudet juuri sinulla ilmenevät ja millaisia kokemuksia itsestä ja muista siihen liittyy. Olennaista on myös se, miten olet yrittänyt pärjätä hankalien olotilojesi kanssa. Joskus nämä selviytymiskeinot ovat tulleet osaksi ongelmaa ja saattavat jopa ylläpitää sitä.

Vaikka masennuksen psykologinen ymmärrys on yksilöllistä, on mahdollista eritellä muutamia tavanomaisia tilanteita, joissa masennus saattaa aktivoitua:

  • Hyväksynnän ja ymmärryksen puute:

    Saatat kokea pitkäkestoisesti jääneesi vaille sellaista hyväksyntää ja ymmärrystä, jota olisit tarvinnut ja olet sen myötä joutunut pärjäämään liian yksin. Usein jokin ajankohtainen ikävä kokemus vahvistaa tätä kokemusta ja edesauttaa masennuksen alkua.
  • Menetys:

    Olet saattanut kokea menetyksen, jonka käsittely ja sureminen on jollakin tavoin estynyt tai jäänyt kesken.
  • Huonommuuden ja riittämättömyyden kokemus:

    Olet saattanut pyrkiä kompensoimaan sitkeää huonommuuden ja riittämättömyyden kokemusta voimavaroja ylittävällä tekemisellä ja suorittamisella. Ihmiset tekevät tätä usein tiedostamattaan. Tässä yhteydessä puhutaan joskus korkean suorituskyvyn masennuksesta, mikäli toimintakyky ei ole vielä laskenut, mutta mieliala ja tunne-elämä jo reagoivat.

Esimerkiksi tällaiset tilanteet pitkittyessään johtavat herkästi toimintakyvyn laskuun ja uupumukseen. Usein omassa tilanteessa saattaa yhdistyä useampikin eri taustasyy, jokainen omassa yksilöllisessä muodossaan.

Lisäksi olennaista on tunnistaa, miksi masennus tuli elämään juuri nyt ja mikä sen laukaisi ulkoisesti ja mielen sisäisellä tasolla.

2. Muutostyön aloittaminen yhdessä terapeutin kanssa

Kun olet tarkastellut kokemuksiasi ja toimintaasi yhdessä terapeutin kanssa, on tyypillistä alkaa tunnistamaan toisteisuutta omissa kokemisen tavoissa ja löytää yhteyksiä näiden välillä. Havainnoivan paikan rakentuminen suhteessa omaan toimintaan ja kokemuksiin on olennainen osa muutostyötä.

“Kuulluksi tuleminen ja kipeiden tunteiden jakaminen terapiasuhteen empaattisessa ilmapiirissä mahdollistavat kesken jääneiden ja lukkiutuneiden tunneprosessien edistämistä. “

Uudenlainen suhde omaan itseen ja kokemuksiin avaa uudenlaisia, rakentavia tapoja toimia ja suhtautua niin ihmissuhteissa, työelämässä kuin suhteessa omaan itseen. Sen lisäksi, että terapia voi auttaa sinua rakentamaan tätä uudenlaista suhtautumista itseesi ja muihin, se voi auttaa löytämään keinoja käsitellä elämässä eteen tulevia haasteita myös tulevaisuudessa. Muun muassa tällä pyritään terapiatyöskentelyssä ehkäisemään masennuksen uusiutumista.

poimi talteen tämä

Mitä masennus on? Ja miksi masennus tulee?

  • Älä syytä masennuksesta itseäsi, et ole valinnut sitä. Masennuksen syyt ovat hyvin yksilöllisiä, mutta on kolme tyypillistä tilannetta, jotka saattavat vaikuttaa masennuksen syntymisen taustalla:

    1. Hyväksynnän ja ymmärryksen puute, joka on saattanut johtaa yksin pärjäämiseen
    2. Menetys, jonka käsittely ja sureminen on jollain tavalla estynyt tai keskeytynyt
    3. Huonommuuden ja riittämättömyyden kokemus, ja sen kompensoiminen
  • Kun juuri sinun masennuksesi juurisyyt on selvitetty, aletaan terapiassa tekemään varsinaista muutostyötä, joka voi näyttää hyvinkin yksilölliseltä tilanteestasi riippuen.

  • Miten masennuksen uusiutumista voidaan ehkäistä?
    Sen lisäksi, että terapia voi auttaa sinua rakentamaan uudenlaista suhtautumista itseesi ja muihin, se voi auttaa löytämään keinoja käsitellä elämässä eteen tulevia haasteita myös tulevaisuudessa. Muun muassa tällä pyritään terapiatyöskentelyssä ehkäisemään masennuksen uusiutumista.

Muista, että masennus voi vaikuttaa meihin kaikkiin eri tavoin, ja mikä toimii yhdelle, ei välttämättä toimi toiselle. Kokeile erilaisia itsehoitokeinoja ja löydä ne, jotka sopivat sinulle parhaiten. Tärkeintä on muistaa, ettet ole yksin, ja apua on saatavilla.


Tutustu tämän artikkelin kirjoittajaan

Olen Leena Särkelä, psykoterapian erikoispsykologi, kouluttajapsykoterapeutti ja työnohjaaja.