Takertuvuus parisuhteessa

w/ Heltti - withHeltti

Ideaalitilanteessa parisuhteessa vallitsee tasapaino itsenäisyyden ja toisesta riippuvuuden kesken. Hyvässä parisuhteessa voi luottaa toisen tukeen, lohtuun ja turvaan, kun taas epäterveessä parisuhteessa toinen tai kumpikin ovat liian riippuvaisia toisistaan. Kaikki asiat tehdään aina yhdessä, ja toisen itsenäinen tekeminen tai jopa ajattelu voi tuntua uhkaavalta. Riippuvuus voi näkyä myös mustasukkaisuutena tai toisen tekemisten ja menojen kontrollointina. Jollekulle yksin jääminen voi tuntua sietämättömän ahdistavalta.

Suhteissa on eri vaiheita

Tuoreessa parisuhteessa on tyypillisesti intensiivisempi vaihe, jossa halutaan olla toisen seurassa paljon. Monesti tilanne rauhoittuu vuoden sisään, ja ystävien ja perheen tapaamiset saavat taas tuttua jalansijaa.

Parisuhdekin pitää sisällään jatkuvan oppimisen prosessin. Keskustelujen ja konfliktien kautta löydetään yhdessä tasapaino omalla ja yhteiselle ajalle. Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että tämä olisi aina helppoa. Suhteissa on aina kaksi osapuolta, joilla kummallakin on oma elämänhistoriansa. Persoona ja menneisyyden kiintymyshistoria näkyvät vahvasti parisuhteessa.

Turvallisesti kiintyneet

Turvallisesti kiintyneiden elämänhistoriassa on usein taustalla riittävän hyvä tukeva, rakastava ja itsenäistävä kasvatus. Näissä ihmissuhteissa yksilö on muodostanut terveen itsetunnon ja sisäisen riittävän vahvan kokemuksen omasta riittävyydestä.

Parisuhteessa tämä näkyy niin, että yksilöllä on kyky:

  • Antaa ja vastaanottaa tukea arjessa
  • Reagoida toisen tarpeisiin
  • Asettaa rajoja
  • Kommunikoida rehellisesti ja avoimesti
  • Toimia järkevästi niin, ettei anna pelkästään tunteiden ohjata toimintaa
  • Hyväksyä se, ettei yksi ihminen ja parisuhde voi koskaan tyydyttää kaikkia tarpeita ja toiveita, ja että on hyvä, että ihmisellä on ystäviä ja läheiset perhesuhteet

Toisilla on siis jo lapsena “ilmaiseksi” saatuja oppeja siitä, miten parisuhteessa toimitaan joustavasti toinen huomioiden ja myös niin, että omille tarpeille jää riittävästi tilaa. Osa on kasvanut turvattomissa perheissä ja erityisesti ahdistuneen ristiriitainen kiintymystausta altistaa parisuhteen noidankehille.

Ahdistuneen ristiriitaisesti kiintyneet 

Ahdistuneen ristiriitainen kiintymystausta näkyy siten, että elämänhistoriassa on usein ollut turvattomuutta. Yksilön mieltä voi jatkuvasti painaa:

  • Olenko liikaa vai liian vähän
  • Kokemus siitä, että tulee hylätyksi, torjutuksi ja/tai kritisoiduksi
  • Yksinäisyyden pelko
  • Turvattomuus
  • Toisen hyväksynnän etsiminen 

Ahdistuneen ristiriitaisesti kiintynyt  ihminen ilmaisee usein vahvasti omia tunteitaan, ja hakee niin pari- kuin ystävyyssuhteissa vahvoja tunnekokemuksia ja intensiivistä läheisyyttä. Ahdistus voi näkyä pakottavina strategioina vuorovaikutuksessa, jotta saisi toisen toimimaan toivomallaan tavalla. Kun vastapuoli kokee tukahtumista, pyrkii hän usein vetäytymään, mikä usein johtaa noidankehän syntymiseen. Hän tuntee itsensä usein lähtökohtaisesti turvattomaksi parisuhteessa, ja ettei voi luottaa toiseen. 

Pelon ohjaamana ahdistuneen ristiriitaisesti kiintynyt ripustautuu toiseen, käyttäytyy vaativasti tai omistavasti partneria kohtaan. He tulkitsevat toisen itsenäisen toiminnan itseen kohdistuvana, henkilökohtaistavat toisen normaalin toiminnan, ja kokevat, että pahimmat pelot toteutuvat: “Toinen ei rakasta minua”, “en merkitse hänelle mitään”, “muut ovat minua tärkeämpiä“.

Taustalla voi olla syvät pelot siitä, että parisuhde tai perhe hajoaa. Turvattoman ihmisen sisäiset pelot ja mielikuvat ohjaavat vahvasti toimintaa. Hänen hyvänä pyrkimyksenään on, että tässä ihmissuhteessa vanhat pettymykset eivät toistuisi, ja että tämä ihminen voisi jollain tavalla täyttää, korjata tai pelastaa hänet omilta täyttämättömiltä toiveilta, sekä menneisyyden ihmissuhteiden vajaavaisuuksilta.

Ihmisen sisimmissä on toiveita, ideaaleja ja illuusioita siitä, mihin parisuhteen pitäisi pystyä vastaamaan. Väistämättä toinen ihminen tulee tuottamaan pettymyksen, jos liian isot toiveet, hätä, sekä tarve saada toiselta läheisyyttä, turvaa ja lohtua eivät toteudu.

Parisuhteen noidankehistä voi päästä irti

Yhteisen keskustelujen ja “hyvien riitojen” kautta voi oppia uudenlaisia, tasapainoisempia parisuhteessa olemisen vuorovaikutustaitoja. Tutkimuksissa missä on seurattu ihmisiä lapsuudesta aikuisuuteen on toistuvasti huomattu, että ihminen ei ole menneisyytensä uhri, vaan ihminen voi oppia uusia toimintatapoja. Ensimmäinen askel on aina ongelman myöntäminen ja yhteinen sanallistaminen. Usein tämä edellyttää parisuhteelta riittävää turvallisuutta ja vakautta. Muutos edellyttää toistuvia keskusteluja sekä uskallusta ja kykyä kyseenalaistaa omien vanhoja uskomuksia ja tapoja.

Huolestuttavia merkkejä liiallisesta takertuvuudesta

  • Tarve toisen hyväksynnnästä jatkuvasti omiin valintoihin
  • Yksinolon sietämättömyys
  • Oma aika on kadonnut, ja kaikki tehdään yhdessä
  • Yhteys omiin ystäviin/perheeseen katoaa
  • Tunne siitä, ettei pysty koskaan täyttämään toisen aina uudestaan muotoiltuja odotuksia, ja ettei ole koskaan riittävän hyvä
  • Uhrautuminen jatkuvasti toisen puolesta tukeakseen/pelastaakseen/ollakseen apuna
  • Omat tarpeet/itselle tärkeät asiat jää täyttämättä ja toteuttamatta
  • Kaikki rajat katoavat – toinen saa kohdella toista miten haluaa
  • Toisen huonolle ja/tai epäkunnioittavalla käytökselle keksitään syitä
  • Jatkuva todisteiden keräys sille, että toinen oikeasti rakastaa
  • Ajatus siitä, että voit jotenkin “korjata toisen”
  • Jatkuva pelko siitä, että toinen jättää
  • Toinen uhkailee jättävänsä
  • Jatkuva jännitteisyys, intensiivisyys tai draama suhteessa
  • Epäterveisiin elämäntapoihin (esim. päihdeongelma) etsitään apua/säätelyä toisen kautta
  • Suhteen tilasta keskustelun välttely
  • Itensä määrittely suhteen kautta (esim. kun joku kysyy “miten voit”, vastaus pitää sisällään miten puoliso voi, tai te miten te voitte)

Tietoa kirjoittajasta Katri Kanninen

Psykologian tohtori, psykologi, kouluttajapsykoterapeutti (KAT)