Yllättävän moni kysyy minulta niin terapiahuoneen sisällä kuin ulkopuolellakin: ”Olenko narsisti?”. Narsisti ei yleensä kyseenalaista itseään ja omaa toimintaansa, joten näissä tapauksissa on harvemmin kyse kaikki kriteerit täyttävästä kukoistavasta narsistisesta persoonallisuushäiriöstä.
Narsisteista maalataan TV-sarjoissa harmittavastii mustavalkoisia stereotypioita, eli seuraavat asiat eivät välttämättä pidä paikkaansa:
- narsismissa on kyse kamppailusta pahuuden ja hyvyyden välillä
- kaikki narsistit ovat hurmureita ja viettelijöitä, jotka pettävät sinut
- kaikki narsistit rakastavat olla valokeilassa ja pukeutuvat huomiota herättävästi
- kaikki narsistit huijaavat
- kukaan narsisti ei hyödy terapiasta
kk[Tähän voi halutessa lisätä kuvan]
Status- ja suorituskulttuurissamme narsistisuus tuntuu yhä useammalle ihan OK:lta luonteenkuvaukselta. Narsismiin liitetyt piirteet vaikuttavat vastaavan joidenkin ihmisten arvomaailmaa siitä, että menestys maailmassa pitää sisällään kamppailua ja kyynärpäätaktiikkaa, ja että menestyäkseen on joko hävittävä tai voitettava. Joillekin “narsistisesta käytöksestä” on tullut miltei menestyksen määre. Narsismista voi puhua pikemminkin ulottuvuutena kuin mustavalkoisena “olet narsisti tai et” – kategoriana.
”Tasapainoinen ihminen näkee niin hyvät kuin huonot puolensa. Huolissaan kannattaa olla silloin, kuin huomaa toistuvasti ja automaattisesti asettuvansa muiden yläpuolelle ja katsovansa muita ja muiden toimintaa halveksunnan sävyin.”
Norminarsisti?
“Terve narsismi” ei oikeastaan ole narsismia lainkaan. Silloin puhutaan hyvästä itsetunnosta ja ihmisen kyvystä rakastaa itseään. Se, että on jossain erinomainen tai parempi kuin muut, ei tee sinusta narsistia. Terveeseen itsetuntoon kuuluu se, että arvostaa itseään niissä asioissa, joissa on aidosti hyvä. Tasapainoinen ihminen näkee kuitenkin niin hyvät kuin huonot puolensa. Huolissaan kannattaa olla silloin, kuin huomaa toistuvasti ja automaattisesti asettuvansa muiden yläpuolelle ja katsovansa muita ja muiden toimintaa halveksunnan sävyin.
Varoituksen sanana haluan tuoda esiin erokriisit. Moni on ehkä kuullut katkeria vuodatuksia erojen jälkeen ex-puolison tai tämän sukulaisten narsismista? Erot herättävät usein ihmisissä ja heidän toiminnassaan pahimmat puolet eloon. Kaikki ei kuitenkaan ole narsismia.
”Narsisti on muovautunut sellaisessa kasvuympäristössä, joka ei ole tarjonnut parempia eväitä siihen, että empatia pääsisi kehittymään ja että ihminen uskaltautuisi vastavuoroiseen läheiseen ihmissuhteeseen niin hyvässä kuin pahassa, niin hyvinä kuin pahoinakin päivinä.”
Kukaan ei synny narsistiksi
Narsismi ei ole kenenkään oma valinta. Narsisti on muovautunut sellaisessa kasvuympäristössä, joka ei ole tarjonnut parempia eväitä siihen, että empatia pääsisi kehittymään ja että ihminen uskaltautuisi vastavuoroiseen läheiseen ihmissuhteeseen niin hyvässä kuin pahassa, niin hyvinä kuin pahoinakin päivinä. Epävarmuus ja heikkouden ja erheelisyyden osoittaminen ei ole mahdollista. Saati sitten usko siihen, että sen ilmaisemisesta voisi koitua jotain vielä parempaa. Tavoitatko millaista on kasvaa vanhemman kanssa, joka ei hoivaa pipejäsi lämmöllä ja lempeydellä, vaan kenties jopa pilkaten sinua kyynelten heikkoudesta?
Narsismissa on kyse jostain valtavan hyvin arkisesta. Narsistit ovat ihmisiä joilla on puutteelliset empatiataidot. Hei eivät näe itseään tai muita realistisella, vakaalla ja kokonaisvaltaisella tavalla, vaan keskittyvät pääosin itseensä, suorituksiinsa, kelpaavuuteensa ja statukseen. Heidän maailmankuvansa on rakentunut näin usein jo alusta asti. Usein narsismi onkin ylisukupolvista. Monesti perheessä on voinut olla ulkoisesti hyvät puitteet, mutta itsekeskeiset vanhemmat. Joskus taas perheessä on ollut haasteita, jotka ovat kertakaikkiaan vieneet vanhemman kyvyt olla läsnä lapselleen tavoilla, joita tämä olisi tarvinnut. Ja lapsesta kasvaa paremman puutteessa narsistinen. Joskus siis voi todella olla kyse huonosta tuurista…
Tietynlaiseksi narsismiksi kutsuttu itsekeskeisyys leimaa niin pikkulapsen kuin teinin kehitysvaiheita. Suurin osa ihmisistä kasvaa näistä yli ja tavoittaa sellaisen vuorovaikutuksessa olemisen tavan, mikä pääosin heijastaa kykyä tavoittaa toisen ihmisen tunteita, erityisyyttä ja arvoa.
Narsistisia piirteitä
Ulottuvuuden puolestavälistä löytyvät ihmiset, jotka eivät ole patologisia narsisteja, vaan heiltä löytyy piirteitä, jotka yleensä liitetään narsismiin. Monilta meiltä löytyy näitä piirteitä. Voidaan puhua ns. “toimivista, tai sopeutuvista narsisteista”. Näitä tyyppejä löytyy kaikkien tuttavapiireistä: ihminen on itsekeskeinen, ärsyttävä, huomionhakuinen ja turhamainen eikä huomioi muita. Heitä löytyy halutessaan itsereflektiota ja mahdollisuutta muutokseen.
Myös nykyinen ei-pelkästään suoritus- vaan erinomaisuuskeskeinen kulttuurimme tukee narsistista itsekeskeisyyttä. Miksi ihmeessä odotetaan, että jokaisen pitäisi olla jossain asiassa erinomainen tai keskinkertaista parempi? Terapiaan hakeutuu joko nuoria, jotka tuntevat epätoivoa siitä, etteivät ole löytäneet erinomaisuuttaan. Tilastollinen tosiasia on, etteivät kaikki voi olla keskivertoa parempia autokuskeja. Sama pätee myös muihin elämänalueisiin. Usein terapian yhtenä olennaisena fokuksena on, että ihminen löytää iloa siitä, että on täysin OK ja jopa tavoiteltavaa olla keskivertohyvä.
Narsismi ongelmana
Narsistisesta persoonallisuuden häiriöstä puhutaan silloin kun ihminen löytää itsensä ulottuvuuden ääripäästä. Näitä löytyy 0,5-1% verran väestöstä. Silloin tarve muiden huomioon ja arvostukseen on niin suuri, että se ohjaa hyvin vahvasti ihmisen toimintaa. Tyypillisesti narsistit suhtautuvat muihin ja itseensä joko ihaillen (yläpuolella) tai halveksuen (alapuolella). He tekevät paljon työtä päästäkseen paikkaan, jossa ovat muiden ihailemia. He tekevät kaikkensa varmistaakseen etteivät joudu sellaiseen kokemukselliseen paikkaan, missä olisivat muiden halveksimia, tuhottuja, luusereita, ei-mitään, totaalisen kelvottomia ja arvottomia.
Narsisti liittää usein vaikutuspiirissään oleva ihmiset (puolison ja lapset) tiiviisti itseensä niin, että kohtelee heitä samoin ehdoin tai kuin osana itseään. Myös puolison/lasten ulkonäkö, status ja menestys voi olla heille osa itseä. Se voi näkyä niin, että perheenjäsenten on menestyttävä loistavasti, tai että perheessä on jäsen, johon liitetään ominaisuudet joita itsessä ei saa olla. Klassisesti puhutaan siis perheen mustista lampaista.
Poimi tästä talteen
Olenko narsisti?
- Narsisti ei yleensä kyseenalaista itseään ja omaa toimintaansa, joten jos pohdit itselläsi narsismia, on tällöin harvemmin kyse kaikki kriteerit täyttävästä kukoistavasta narsistisesta persoonallisuushäiriöstä.
- Huolissaan kannattaa olla silloin, kuin huomaa toistuvasti ja automaattisesti asettuvansa muiden yläpuolelle ja katsovansa muita ja muiden toimintaa halveksunnan sävyin. Hyvä itsetunto ja kyky rakastaa itseä ei kuitenkaan ole narsismia.
Jos haluat pohtia itseäsi ja sitä miten toimit vuorovaikutussuhteissa, voit hakea apua esimerkiksi lyhytterapiasta, joka on monesti nopein keino saada apua kuormittavaan tilanteeseen. Vastaavasti pidemmän psykoterapian tarkoitus on tukea silloin, kun olet voinut jo pidempään huonosti ja arjessa ja ihmissuhteissa takkuaa oikein urakalla.
Tutustu tämän artikkelin kirjoittajaan
Olen Katri Kanninen, psykologian tohtori, psykoterapeutti (KAT), kouluttajapsykoterapeutti ja tietokirjailija.
