Mistä ahdistus johtuu?

Ahdistus on kokemuksellinen tila, joka on lähes kaikille ihmisille jollain tavalla tuttu. Ahdistukseen liittyy epämääräistä pelkoa, huolta ja hätää, jotka tuntuvat usein myös kehollisina tuntemuksina. Kuten muillakin tunnekokemuksilla, ahdistuksella on ihmisen sopeutumista ja elämän ylläpitoa palveleva tehtävä. Ahdistus toimii sisäisenä hälytyskellona mahdollisen uhan edessä ja saa meidät suojelemaan itseä ja muita.

Ahdistus auttaa valmistautumaan uhkaan ja muuttamaan olosuhteita tarvittaessa turvallisemmiksi. Kohtuullinen määrä ahdistusta kuuluu ihmisyyteen ja inhimilliseen olemassaoloon. Kun ahdistuksesta tulee ongelma, siihen liittyy tilanteeseen nähden liiallista, lamaavaa, rajoittavaa tai yleistynyttä ahdistusta sekä ongelmaa ylläpitäviä tapoja toimia. 

Mitä ahdistus tarkoittaa?

Ahdistus ei ole tarkkarajainen tunnekokemus, vaan se ilmenee erilaisina ja yksilöllisinä psykofysiologisina tiloina. Kun ahdistuskokemusta lähdetään tutkimaan, liittyy siihen tavallisesti niin tunteita, ajatuksia, kehon tuntemuksia kuin toimintapyrkimyksiä.

Tunnetasolla tavanomaisia ovat huoli, pelko, jännittyneisyys ja epävarmuus. Ajatukset voivat olla murehtivia, huolestuneita ja katastrofia ennakoivia. Ne voivat liittyä sekä kokemuksiin itsestä (esimerkiksi en osaa, olen avuton ja yksin) että toisista ihmisistä ja olosuhteista (esimerkiksi minulle naureskellaan, minut jätetään yksin; jos en tarkistele, pahin tapahtuu).

Ahdistus näkyy kehossa erilaisina ylivireystilan oireina, kuten sydämen tykytyksenä, hengenahdistuksena, tärinänä, huimauksena tai hikoiluna. Toiminnan tasolla näyttäytyy usein keinoja pärjätä ahdistuksen kanssa lyhyellä tähtäimellä, kuten välttelemällä ahdistusta synnyttäviä tilanteita tai ajatuksia, tukahduttamalla tunteita, tarkistelemalla, ennakoimalla sekä kontrolloimalla itseä ja muita.

Ahdistus ei synny tyhjiössä, vaan se linkittyy ulkoisiin ja mielensisäisiin tapahtumiin. Ahdistushäiriöitä onkin kuvattu sen mukaan, mikä ahdistuneisuutta synnyttää

Ahdistustilaan voi liittyä monenlaisia huolia liittyen omaan itseen, työhön ja ihmissuhteisiin. Diagnoosi antaa näkymää, mutta tarkempi kuva ahdistuksesta saadaan tutkiessa kunkin ihmisen yksilöllisiä kokemuksia ja merkityksiä. Ahdistus voidaankin nähdä pintatunteena, jonka alle kätkeytyy syvempiä tunnekokemuksia itsestä ja muista.

Miksi ahdistaa?

Me ihmiset eroamme biologisesti siinä, millaisin tuntein ja millaisella voimakkuudella reagoimme aistiärsykkeisiin, ja kuinka pystymme niitä säätelemään. Jo pienissä vauvoissa nämä temperamenttierot ovat nähtävissä. Toiset vauvat ovat rauhallisia ja tyyntyvät helpommin, toiset taas reagoivat voimakkaasti, tunne on intensiivinen ja tarvitaan paljon vanhemman rauhoittelevaa säätelyapua. Tutkimusten mukaan jälkimmäinen temperamenttipiirre yhdistyy myöhempään ahdistusherkkyyteen, samoin kuin sosiaalinen arkuus ja ujous.

Yksilöllinen temperamentti ei kuitenkaan määritä elämän kulkua. Kun voimakastunteinen lapsi saa riittävästi ymmärrystä tunteilleen ja apua niiden säätelyyn, sisäistyvät nämä hänen omiksi tunne- ja säätelytaidoikseen. Ujon lapsen saadessa sopivassa määrin turvaa ja rohkaisua ei ujous tule esteeksi hyvälle sosiaaliselle elämälle.

“Usein ongelma ei ole ahdistus sinänsä, vaan kuinka sitä pystyy säätelemään.”

Varhaisilla ihmissuhteilla on valtava merkitys sen kehittymisessä, millä tavalla lapsi oppii rauhoittumaan ja säätelemään tunteitaan. Turvallisesti kiintynyt lapsi turvautuu vanhempaan kokiessaan vaaraa: pelkoa tai ahdistusta. Kun turvan tunne hyvässä yhteydessä palautuu, lapsi palaa tutkimaan maailmaa. Turvan kokemukset alkavat sisäistyä kyvyksi rauhoittaa itseä, ja itsevarmuus pärjätä maailmassa lisääntyy myönteisten kokemusten myötä.

Välttelevässä kiintymyksessä lapsi ei voi luottaa vanhemman mahdollisuuksiin tarjota emotionaalista turvaa, ja ratkaisuna on tunteiden vaimentaminen. Ristiriitaisessa kiintymyksessä turvan saaminen on ennakoimatonta, mikä saa lapsen usein voimistamaan hätäänsä. Todellisuus ei ole näin luokitteleva, mutta antaa osviittaa siitä, miten lapsen kyky ilmaista, kokea ja säädellä ahdistusta ja hätää kehittyy varhaisissa ihmissuhteissa ja miksi taidot voivat jäädä vaillinaisiksi. Usein ongelma ei ole ahdistus sinänsä, vaan kuinka sitä pystyy säätelemään.

Millä tavoin terapia voi auttaa sinua ahdistuksen kanssa?

1. Lisätään ahdistuksen säätelyä

Ahdistuksen tila on epämiellyttävä, ja siksi onkin luonnollista toivoa sen helpottumista. Terapiassa voidaan jo alusta alkaen opetella ja harjoitella itsen rauhoittamisen ja ahdistuksen säätelyn taitoja. Näitä ovat esimerkiksi erilaiset tietoisen läsnäolon ja maadoittumisen harjoitteet, rauhoittava ja palauttava hengitys, meditatiivinen liike ja lihasrentoutus. Harjoitteita kannattaa tehdä aluksi yhdessä terapeutin kanssa, minkä jälkeen ne on helpompi viedä osaksi omaa arkea.

Yhtä lailla erilaiset itselle sopivat liikuntamuodot, luonnossa oleilu ja käsillä tekeminen auttavat säätelemään ahdistusta. Monilla ahdistuksesta kärsivällä on paljon kuormitusta ja vain vähän hyvää, aktiivista palautumista. Ylivireystilan laskeminen lisäämällä palauttavia hetkiä päivään vähentää ahdistuneisuutta.

“Säätelykeinojen opettelu on valtavan tärkeää, mutta useimmiten tarvitaan myös ahdistuksen yksilöllistä psykologista ymmärrystä.”

2. Selvitetään, mistä juuri sinun ahdistuksessasi on kyse

Säätelykeinojen opettelu on valtavan tärkeää, mutta useimmiten tarvitaan myös ahdistuksen yksilöllistä psykologista ymmärrystä. Joskus tämä on tehtävä aivan ensin, ennen kuin säätelykeinoista tulee mielekkäitä. Tutustumalla oman ahdistuksen taustalla oleviin tunnekokemuksiin, ajatuksiin ja elämänhistoriallisiin juuriin sen merkitykset tulevat ymmärrettävämmäksi.

Vaikka oman ahdistuksen juurisyyt ovat yksilöllisiä, on mahdollista esimerkinomaisesti eritellä muutamia tavanomaisia tilanteita:

• Pelko sosiaalisesta epäonnistumisesta ja kasvojen menetyksestä

Yksi ihmisen perustarpeista on kuulua joukkoon ja saada muilta hyväksyntää ja huolenpitoa. Evolutiivisesti ajatellen häpeän tunne auttaa meitä pysymään ryhmässä ilmaisemalla mikä on hyväksyttävää käytöstä ja mikä ei.

Moni on kuitenkin ikävien ihmissuhdekokemustensa perusteella herkistynyt tuntemaan huonommuutta ja häpeää sekä sisäistänyt mielikuvan vaativista, nolaavista tai arvostelevista toisista. Nämä sisäistymät vaikuttavat myös uusissa ihmissuhdetilanteissa luoden pelkoja häpeän valtaan joutumisesta. Erilaiset suojakeinot, kuten sosiaalisten tilanteiden välttely tai vetäytyminen, ylenmääräinen valmistelu tai itsen jatkuva tarkkailu ovat yleisiä. Tavallista on myös tilanteiden märehtiminen jälkikäteen ja sen tuottama ahdistus ja stressi. 

• Avuttomuuden ja hallitsemattomuuden kokemukset

Likipitäen kaikki ahdistuksesta kärsivät kokevat jonkinlaista avuttomuutta ahdistuksensa edessä. Avuttomuuden tunne voi olla myös syvempää ja pitkäkestoisempaa, vuorovaikutuksessa sisäistettyä. Jonkun kohdalla sitä määrittelee toisteinen kokemus siitä, ettei ole saanut apua ja elämisen eväitä esimerkiksi tunteidensa kanssa pärjäämiseen tai ihmissuhteissa toimimiseen. On jäänyt liikaa yksin ja omaan varaan. Toisella taas huolenpito on ollut ylisuojelevaa ja puolesta tekevää, eikä oma kyvykkyys ole päässyt kehittymään. Kolmas on kokenut elämänsä aikana yli psyykkisen sietokyvyn menneitä tapahtumia, traumoja, ja sitä myöten syvää avuttomuutta ja turvattomuutta.

“Moni on kehittänyt suojautuakseen erilaisia kontrolloinnin ja selviytymisen keinoja, joista voi tulla osa ongelmaa.”

Avuttomuuteen liittyy kiinteästi hallitsemattomuuden kokemus, joka voi näyttäytyä kohtauksittaisena kuten paniikissa tai alati läsnäolevana huolena pärjäämisestä. Moni on kehittänyt suojautuakseen erilaisia kontrolloinnin ja selviytymisen keinoja, joista voi tulla osa ongelmaa.

• Suorittamisahdistus

Moni ihminen kamppailee nykyelämän vaatimusten keskellä koskien työ- tai opiskeluelämää, harrastuksia ja läheisiä ihmissuhteita. Myös suhde itseen on usein vaativa näkyen pyrkimyksenä hyviin tai jopa täydellisiin suorituksiin elämän eri osa-alueilla. Itsen riittävyys voi olla vahvasti sidoksissa ulkoiseen palautteeseen ja onnistumisiin, ja sitä kautta epäonnistumisen pelko vaanii jatkuvasti nurkan takana. Näillä kokemuksilla on usein juuret varhaisissa ihmissuhteissa ja tavoissa tulla hyväksytyksi.

Ahdistuksesta tulee kierteenomaista: suorittaminen vähentää sitä hetkellisesti, mutta pidemmällä tähtäimellä ahdistuneisuus lisääntyy palautumisen vähyyden ja omien tarpeiden ohittamisen myötä. Moni onkin todellisessa uupumisriskissä.

Muutostyön aloittaminen yhdessä terapeutin kanssa

Olennainen osa terapiaa on tunnistaa ahdistukseen liittyviä hankalia tunnekokemuksia itsestä ja toisista, sekä miten niiden kanssa on yrittänyt selvitä. Tällaisen jäsennyksen kautta avautuu usein elämänhistoriallinen ymmärrys: miten menneet ihmissuhteet ja elämänkokemukset ovat vaikuttaneet siihen, miten ennakoin tämänhetkisiä ja tulevia tilanteita ja miten niissä toimin. Tämä tuo myös kipeitä tunteita ja muistoja prosessoitavaksi ja jaettavaksi terapiasuhteen empaattisessa ilmapiirissä.

Lisääntynyt ymmärrys tarjoaa havainnointipaikan, josta käsin voi lähteä kyseenalaistamaan omia ennakointejaan ja pikkuhiljaa myös kokeilemaan uudenlaisia tapoja toimia ja olla vuorovaikutuksessa. Aiemmat selviytymiskeinot asettuvat usein uuteen valoon ja joidenkin ongelmallisuus tulee näkyvämmäksi.

Terapeuttinen työskentely sisältää uudenlaisten rauhoittumis- ja säätelykeinojen omaksumisen lisäksi myös muita tärkeitä taitoja, kuten omien tunteiden, tarpeiden tai rajojen ilmaisua. Kun ihminen on paremmin kosketuksissa todellisiin tunteisiinsa ja tarpeisiinsa, ja pystyy ilmaisemaan ja jakamaan niitä itselle sopivilla tavoilla, ahdistuneisuus alkaa vähentyä.

---