Kuka olen?

Olen kuunteleva yhdessä pohtija ja työotteeni on tutkiskeleva ja asioita eri näkökulmista tarkasteleva. Psykoterapeuttina olen avarakatseinen ja aktiivinen ja työssäni käytän tutkittuun tietoon perustuvaa tietoa- ja välineitä eri suuntauksista.

Vastaanotolleni hakeutumisen syitä voivat olla esimerkiksi:

Elämässä on muutos läsnä koko ajan. Voimme sisäisesti tuntea, ajatella tai kokea, että jokin vain ei ole hyvin. Yritämme jaksaa enemmän tai toivomme, että tilanne jossain vaiheessa muuttuu tai helpottaa. Keho yrittää viestiä stressistä tai kasvavasta ahdistuksesta tai emme saa asioita aikaiseksi. Mitä enemmän yritämme karkottaa pahaa oloa, sitä suuremmaksi möykky kasvaa. Vaikka sisäisesti toivomme jonkin muuttuvan ja tiedostamme, ettei näin voi jatkua, niin muutoksen suhteen olemme epävarmoja, siihen liittyy pelkoja ja uskomuksia.

Vastaanotolla voimme yhdessä tuumia, käännellä ja punnita miten voisit enemmän olla omasta hyvinvoinnistasi vastuussa ja miten voisin sinua tukea ja rohkaista omaan suuntaasi. Muutos voi olla myös se, että suhteesi niihin olosuhteisiin elämässäsi, joita ei voi juuri nyt muuttaa, muuttuu.

Palvelut ja hinnat:

  • Kela-terapia – Tällä hetkellä ei tilaa uusille Kela-asiakkaille
  • Lyhytterapia – 120 € / 45 min
  • Psykoterapia – 120 € / 45 min

Seuraavat vapaat ajat

Ei suodattimia
Ladataan vapaita aikoja
Ei tuloksia valituilla hakuehdoilla.

Varaa terapia-aika

Palvelu:
Ajankohta:
Terapeutti:
Hinta:

Varattava terapia-aika:

Palvelu:
Ajankohta:
Terapeutti:
Hinta:

Terapia-ajan toteutus:

Lisätiedot terapeutille:

Varaajan tiedot:

Nimi:
Sähköposti:
Puhelinnumero:
Henkilötunnus:

Varaus onnistui

Varausvahvistus toimitettu antamaasi sähköpostiosoitteeseen.

Varaus epäonnistui

Terapia-ajan varaamisessa ilmeni tekninen ongelma. Ole hyvä ja yritä uudelleen oheisella painikkeella.

Lisätietoa työtavoista

Pyrin kartoittamaan taustoja ongelmatilanteissa, tavoitteena painottaa tätä hetkeä ja auttaa näkemään toivoa tulevassa. Pääpaino on vahvuuksien löytämisessä sekä rohkaista uusiin ajatus- ja toimintatapoihin. Uskon vahvasti ihmisen kykyyn kasvaa ja löytää ratkaisut sisältään; tällä matkalla haluan psykoterapeuttina olla sinua tukemassa.

Koulutus ja kokemus

Koulutukseni: Olen laillistettu psykoterapeutti (ratkaisukeskeinen) ja peruskoulutuksen: terveydenhoitaja sekä psykiatrinen sairaanhoitaja. Lisäksi olen opiskellut kognitiivisen käyttäytymisterapian perusteita ja tietoisuustaitoja terapian välineenä, HOT-peruskoulutuksen ja yksittäisiä koulutuksia liittyen trauman- masennuksen- stressin- ja uupumuksen hoitoon.

Keskeisin työkokemukseni: Minulla on 30 vuoden työkokemus terveydenhuollon eri sektoreilla. Olen työskennellyt psykiatrisessa hoitotyössä sekä työterveyshuollossa työterveyshoitajana ja viimeiset 8 vuotta yrityksen sisäisessä työterveydessä psykoterapeuttina.

Palautteet

“Päiville on ollut helppo puhua, hän on aina niin läsnä siinä hetkessä ja hyväksyy minut sellaisena kuin olen.”

Asiakas

“Päivi on ollut ratkaiseva avain häpeän lukon aukaisussa; Terapian aikana ymmärsin, että minun ei tarvitse hävetä sitä mitä olen.”

Asiakas