Heidi Backman
PsT, psykologi, kognitiivisessa psykoterapeuttikoulutuksessa
PsT, psykologi, kognitiivisessa psykoterapeuttikoulutuksessa
Psykologina olen empaattinen ja aktiivinen. Työskentelyni lähtökohta on olla aidosti läsnä ja kohdata asiakkaani tasavertaisesti olemalla ihminen ihmiselle. Pyrin luomaan vastaanotolleni turvallisen ja lämpimän ilmapiirin. Minulle jokainen kohtaaminen on ainutlaatuinen ja arvokas.
Tavoitteenani on saada vastaanotolla tehdyt oivallukset, toiveet ja muutokset osaksi asiakkaan arkea. Annan siksi yksilöllisiä välitehtäviä ja harjoituksia kotiin vietäväksi. Tuen asiakasta löytämään hänen oman ainutlaatuisen tavan elää, ajatella ja kokea.
Koulutukseni: PsT, psykologi. Olen kognitiivisessa psykoterapeuttikoulutuksessa (Helsingin yliopisto, v. 2021-2024)
Keskeisin työkokemukseni: Olen psykologina työskennellyt sosiaalisen jännittämisen, ahdistuneisuuden, uupumuksen, suorittamisen ja riittämättömyyden teemojen parissa kaikenikäisten asiakkaiden kanssa. Minulla on myös laajaa työkokemusta vanhemmuuden teemoista, lasten ja nuorten käytösongelmista sekä neuropsykiatrisista häiriöistä. Olen asiakastyön ohella mukana erilaisissa tutkimus- ja kehittämishankkeissa.
”Keskustelut Heidin kanssa olivat hyviä ja mieltä avaavia. Niiden myötä tuli myös itsevarmuutta.”
Asiakas
”Heidin kanssa oli helppo avoimesti keskustella ongelmista ja ratkaisuvaihtoehdoista ja niiden aiheuttamista haasteista. Hän oli todella ystävällinen ja kohtasi minut ammattitaidolla.”
Asiakas
”Heidi kohtaa ihmiset lämmöllä ja vaikeatkin asiat käsitellään turvallisessa ympäristössä. Heidi osaa ottaa lapsen ja koko perheen tilanteen huomioon kokonaisvaltaisesti ja käyttää erilaisia menetelmiä monipuolisesti tilanteesta ja toiveista riippuen.”
Asiakas