4 vähemmän tunnettua faktaa narsismista

Enemmän Kuin Pelkkä Itserakkaus

Kun kuulet sanan ”narsisti”, mieleesi nousee todennäköisesti kuva itsekeskeisestä, kylmästä ja epäempaattisesta ihmisestä, jonka maailma pyörii ”minä, minä, minä” -ajattelun ympärillä. Media ja arkipuhe ovat maalanneet narsismista kuvan, joka on helppo tuomita ja demonisoida. Mutta tämä pintakuva on kuin lukisi kirjan kansitekstin ymmärtämättä sen traagista juonta.

Moderni psykologia paljastaa, että narsismin ytimessä on jotain paljon syvempää ja traagisempaa kuin pelkkä ylimielisyys. Tässä artikkelissa pohdimme viisi vastoin yleistä käsitystä olevaa puolta narsismista. Nämä oivallukset tarjoavat myös uudenlaisen, syvällisemmän näkökulman narsismin taustalla oleviin inhimillisiin tekijöihin.

Oivallus 1: Ytimessä ei ole itserakkaus, vaan viha itseä kohtaan

Ensimmäinen ja keskeisin oivallus on, että narsismi ei kumpua itserakkaudesta. Päinvastoin, sen juurisyynä on syvälle juurtunut häpeä, riittämättömyyden tunne ja jopa itseviha.

Tunnettu psykoanalyytikko Nancy McWilliams selittää, että narsistinen henkilö rakentaa grandioosin ja mahtavan julkisivun – niin sanotun epäaidon minän (False Self) – peittääkseen sisällään ammottavan tyhjyyden ja haurauden tunteen. Tämä mahtipontinen kuori ei ole merkki todellisesta itsevarmuudesta, vaan epätoivoinen yritys suojautua sietämättömältä häpeältä.

Koska henkilö ei syvällä sisimmässään usko olevansa rakastettava sellaisenaan, hän tarvitsee jatkuvaa ulkoista ihailua ja vahvistusta pitääkseen yllä tätä illuusiota. Grandioosi käytös on siis psykologinen puolustusmekanismi, ei aitoa ylemmyydentunnetta.

McWilliamsin mukaan narsismin ytimessä on syvä itseviha ja häpeä, ei niinkään ”itserakkaus”.

Oivallus 2: Narsismilla on kahdet kasvot: “Paksunahkainen” ja ”ohutnahkainen”

Narsismi ei ole yksi yhtenäinen persoonallisuustyyppi, vaan se ilmenee ainakin kahdessa hyvin erilaisessa muodossa. Vaikka niiden taustalla on sama ydinongelma – hauraan itsetunnon suojelu – niiden ulkoinen käytös voi olla täysin vastakkainen. 

”Paksunahkainen” narsisti (kutsutaan myös grandioosiksi tai ylimielisyydeksi) vastaa klassista stereotypiaa narsistista. Tälle on ominaista avoin grandiositeetti, oikeutuksen tunne, ylimielisyys ja emotionaalinen kylmyys. Hän vaatii ihailua, käyttää muita hyväkseen ja ei näytä välittävän kritiikistä. Tämä ei sulje pois sitä, että hän voi sisäisesti kärsiä häpeästä ja tekee kaikkensa sulkeekseen kokemuksen pois.

”Ohutnahkainen” narsisti (myös haavoittuva tai piilevä) on vaikeammin tunnistettavissa. Ohutnahkainen narsisti on äärimmäisen herkkä kritiikille ja kokee jatkuvasti häpeää ja riittämättömyyttä. He eivät välttämättä kehuskele avoimesti, vaan hakevat tarvitsemaansa vahvistusta epäsuoremmin, esimerkiksi uhriutumisen, valittamisen tai loputtoman miellyttämisen kautta. Siinä missä paksunahkainen narsisti vaatii paikkansa parrasvaloissa, ohutnahkainen yrittää ansaita sen kulissien takana olemalla korvaamattoman uhrautuva.

Molempien tyyppien toimintaa ohjaa sama pakottava tarve ylläpitää omaa arvoaan ulkoisen palautteen avulla, koska aito, sisäinen itsearvostus puuttuu.

Oivallus 3: Narsismi on lapsuudessa opittu selviytymiskeino, ei vain luonteenpiirre

Psykoanalyytikko Donald Winnicottin mukaan meillä kaikilla on ”True Self” (todellinen minä), joka on spontaani ja aito, sekä ”False Self” (epäaito minä), joka on sopeutuva ja muita miellyttävä. Terveessä ympäristössä lapsen todellinen minä saa tilaa ja tulee nähdyksi.

Jos lapsen kasvuympäristö on kuitenkin emotionaalisesti välinpitämätön tai kylmä, vanhemmat ovat tavoittamattomissa tai käyttävät lasta omien narsististen tarpeidensa täyttämiseen, lapsi oppii tuskallisen läksyn: ”Minä en ole rakastettava sellaisena kuin olen. Minun on oltava sellainen, kuin muut haluavat minun olevan.” Tällöin epäaito minä ottaa vallan suojellakseen äärimmäisen haavoittuvaa todellista minää.

Kyse ei ole siis luonteen heikkoudesta, vaan traagisesta selviytymistarinasta, joka on jäänyt päälle aikuisuuteen asti estäen aidon yhteyden itseen ja muihin.

Oivallus 4: Diagnostiikka on muuttumassa – Ja itse termi katoamassa

Tämä saattaa yllättää: maailman terveysjärjestön uusimmassa tautiluokituksessa, ICD-11:ssä, ei ole enää erillistä diagnoosia nimeltä ”narsistinen persoonallisuushäiriö”. Tämä heijastaa psykologian ja psykiatrian siirtymää pois leimaavista lokeroista kohti vivahteikkaampaa ymmärrystä.

Uusi malli on ulottuvuuspohjainen. Ensin arvioidaan persoonallisuuden yleisen toimintahäiriön vakavuus (lievä, keskivaikea tai vaikea). Vasta sen jälkeen määritellään, millaisilla piirteillä tämä häiriö ilmenee.

Narsistiset piirteet kuvataan pääasiassa Epäsosiaalisuuden -piirrealueella, joka kattaa itsekeskeisyyden ja empatian puutteen. Eri narsistiset tyylit saadaan esiin yhdistämällä tähän muita piirteitä:

• Grandioosi narsismi: Epäsosiaalisuus + Estottomuus, mikä näkyy röyhkeytenä ja riskinottona.
• Haavoittuva narsismi: Epäsosiaalisuus + Negatiivinen affektiivisuus, mikä näkyy taipumuksena kokea voimakasta häpeää ja ahdistusta.

Tämä uusi lähestymistapa auttaa ymmärtämään narsismia spektrinä ja kuvaamaan sen eri ilmenemismuotoja tarkemmin ja vähemmän leimaavasti.