Milla Villanen

Kuka olen?

Olen ihmisen hyvinvoinnista kokonaisvaltaisesti kiinnostunut psykoterapeutti. Vuorovaikutuksessa olen läsnä oleva ja aktiivinen. Pyrin luomaan ilmapiirin, jossa on turvallista asettua kipeidenkin asioiden ja tunteiden äärelle. Minua on pitkään kiehtonut psyykkisen kasvun mahdollisuus, korjaavat kokemukset ja ihmisen kyky löytää uusia merkityksiä vaikealtakin tuntuvista asioista.

Lisätietoa työtavastani:

Vastaanotollani voidaan työskennellä aktiivisesti, mutta myös verkkaisemmin asioita yhdessä pohtien ja tutkien. Alkuun jäsennämme yhdessä tilannettasi, minkä jälkeen luomme työskentelylle tavoitteet, joita kohti kulkemista aika ajoin arvioimme. Näen psykoterapian prosessina, jossa työskentely räätälöidään kunkin asiakkaan yksilöllisen tilanteen ja tarpeiden mukaan.

Vastaanotolle hakeutumisen syitä voivat olla esimerkiksi: Erityisesti tunteet ja tunteidensäätely, itsetunto-ongelmat ja ihmisen suhde ja yhteys itseensä kiinnostavat minua. Työskentelen kuitenkin mielelläni juuri niiden teemojen parissa, jotka ovat sinun hyvinvointisi kannalta keskeisiä ja joiden yhdessä arvioimme sinua parhaiten palvelevan.

Koulutukseni ja kokemukseni

Minulla on pitkä kokemus ihmisten kohtaamisesta niin perhepsykoterapeuttina kuin pariterapian parissa. Lisäksi valmistuin vuoden 2022 lopussa kognitiiviseksi yksilöpsykoterapeutiksi.

Sovellan työskentelyyn myös kirjallisuusterapeuttisia menetelmiä, jos asiakkaani niin haluaa. Pohjakoulutukseltani olen perheneuvontaan erikoistunut laillistettu sosiaalityöntekijä.

Palveluitani:

  • Lyhytterapia
  • Psykoterapia
  • Kela-terapia – ei tilaa uusille asiakkaille

Pyrin luomaan ilmapiirin, jossa on turvallista asettua kipeidenkin asioiden ja tunteiden äärelle

Milla